Etsitkö liikelahjaideoita? Kesä alkaa olla takana päin ja monessa yrityksessä aletaan viimeistään nyt suunnitella loppuvuoden lahjahankintoja. Kerron tässä kirjoituksessa viisi ideaa henkilöstönne, asiakkaidenne ja yhteistyökumppanienne muistamiseen.
Liikelahja? Mitä ja miksi?
Laadukas liikelahja on erinomainen tapa muistaa yrityksenne tärkeimpiä voimavaroja, eli henkilöstöänne, asiakkaitanne ja yhteistyökumppaneita. Lahja näyttää, että välität ja auttaa esimerkiksi vahvistamaan asiakassuhteita ja edistää työssä jaksamista.
Parhaat liikelahjaideat
Olemme koonneet viisi liikelahjaideaa insipraatioksesi. Mikäli et löydä teille sopivaa ota meihin rohkeasti yhteyttä niin ideoidaan teille sopiva kokonaisuus.

Kaffet Maisteluboksi
Kolme huippulaadukasta artesaanikahvia sisältävä Maisteluboksimme on mieleenpainuva lahja sellaisenaan tai osana laajempaa lahjaa. Kunkin kahvin mukana saat mielenkiintoisen esittelyn kahvin alkuperästä ja valmistusmenetelmistä.
Maisteluboksin yhteyteen on mahdollista yhdistää pieni oheistuote, kuten kahvimitta tai vaikka lahjakortti.
Pyydä tarjous teille sopivasta määrästä.

Kahvi omalla etiketillä
Kahvipussi yrityksenne ilmeellä ja viestillä on maistuva vaihtoehto, joka toimii sellaisenaan tai osana laajempaa lahjakokonaisuutta. Kumppaniverkostomme kautta saatte laajan valikoiman lahjatuotteita, joista voimme koota teille sopivan kokonaisuuden.
Pussit ovat hienot ja kahvi maistuu hyvältä! Ollaan jo jaettu kaupantekotilaisuudessa. Ostajat kyllä moittivat että oli kallein kahvi mitä olivat ostaneet.
Katja Jansson, Optima LKV
Pyydä tarjous kahvista omalla etiketillä.
Sesonkikohtainen herkkupussi
Kokoamme yrityksellenne herkkupussin ajankohtaisista herkuista. Talviaikaan tämä voi sisältää esimerkiksi piparkakkuja, glögiä, suklaata sekä pehmeää ja mausteista kahvia. Kesäaikaan sopiva setti voisi sisältää esimerkiksi pikniktarpeet ja kesäisen vaaleapaahtoisen kahvin.
Ota yhteyttä ja suunnitellaan teille sopiva kokonaisuus.
Ekologinen kahvisetti
Miltä kuulostaisi ekologinen Suomessa valmistettu puinen kahvisetti? Setti sisältää lasinaluset, suodatinpussitelineen sekä kahvirasian ja pussinsulkijat, joilla varmistetaan kahvin aromien säilyminen. Sopii hienosti yhteen yksittäisen kahvipussin kanssa tai Maisteluboksimme kanssa.

Retkeilysetti
Kannusta ulkoiluun ja liikkumiseen antamalla lahjaksi retkeilysetti. Setin sisältö räätälöidään toiveidenne mukaan laajasta valikoimastamme. Setti voi sisältää esimerkiksi laadukkaan retkelle sopivan chemex setin, termospullon ja termosmukit tai eräjuoma-astian. Erinomainen yhdistelmä Maisteluboksimme kanssa.
Ota meihin yhteyttä ja pyydä tarjous!